Sata sivua bujoa



Muistatteko aiemmin tänä vuonna julkaistun jutun bujosta eli bullet journalista? Pääset kurkkaamaan juttua tästä.

Nyt on tultu helmikuusta huhtikuuhun ja kirjasin juuri bujooni sisällysluetteloon sivun 100. Tämä tarkoittaa että bujoa on tullut käytettyä ahkerasti ja en enää osaa kuvitella arkea ilman sitä. Ajattelinkin että nyt olisi hyvä hetki kurkata mitä bujolle kuuluu ja millainen siitä on tullut. Bujo on minulle arjen työkalu jonka organisointikyky tuottaa minulle pohjattomasti iloa.

Kuinka bujo muutti elämääni


Meillä on melko hektinen arki jossa on paljon erilaisia muuttujia. Miehen iltavuorot, erilaiset vastuutehtävät, satunnaiset palaverit iltaisin, harrastukset, tapaamiset, sovitut menot, reissut, kisat jne. Bujon myötä arki on muuttunut paljon organisoidummaksi ja koen etten enää stressaa asioiden unohtelusta ja liian täyteen ahdetusta kalenterista.

Bujon myötä saan kaikki muistettavat asiat yhteen paikkaan ja pystyn samalla silmäilemään kriittisesti tulevia menojani ja priorisoimaan niitä jotka oikeasti haluan/pitää toteuttaa.

On myös ollut ilahduttavaa kuinka bujo toimii myös erilaisten listojen ylläpitäjänä. Retkien ja vaellusten pakkauslistat (sitä voisinkin esitellä vielä erikseen), treenikalenteri, kirja-, elokuva- ja sarjasuositukset jne. menevät kaikki yhteen paikkaan ja löytyvät vaivatta. Olen lukenut alkuvuoden aikana hurjan määrän kirjoja joita minulle on suositeltu ihan siitä syystä että seuraavan luettavan opuksen etsiminen on niin vaivatonta.

Kulmakivet


Olen tykästynyt kahden sivun viikkonäkymään jossa toisella puolella on kalenteri ja toisella sivulla on eräänlainen "To-do" listaus kotiin ja töihin, ja erinäisiä muuttuvia elementtejä kuten viikon treenit, ruokasuunnitelma jne. Tämä on bujossa ehkä se kaikista tärkein juttu itselleni, sillä saan sinne kaiken tarpeellisen datan helposti luettavaan muotoon.


Luon näitä "viikkonäkymiä" sitä mukaa kun on tarvetta, eli yleensä noin kuukaudeksi eteenpäin. Niiden välistä löytyy sitten muita juttuja, listoja yms.

Toinen tärkeä elementti bujoilussa on kuukausinäkymät. Kirjaan kuukausinäkymään kaikki tiedossa olevat sovitut menot ja tapahtumat, esimerkiksi synttärit. Kuukausinäkymät on tammikuusta joulukuuhun kaikki kirjan alkupuolella, ja käytän sitä viikkonäkymien perustana. Kuukausinäkymään voi kirjata ne jutut jotka sijoittuvat jonnekin pidemmälle tulevaisuuteen eikä viikkonäkymät vielä ulotu sinne saakka. Kuukausinäkymässä on myös suurempia kokonaisuuksia joita pitäisi sen kuun aikana muistaa/toteuttaa.



Yksinkertainen on kaunista


Joillakin on ehkä aikaa ja halua värkätä bujoonsa kivaa ulkoasua ja viilata viikkonäkymiä harmoonisen kauniiksi, mutta oma mallini on varsin askeettinen. Tykkään käyttää selkeitä värejä ja ehdin harvemmin kikkailla fonttien tai muun ulkoasuun liittyvän kanssa. Oikeastaan kaikki näperrys vähän ahdistaa minua, ja koin sen pienenä kynnyksenä bujoiluun ryhtymiselle. Onneksi bujoilussa ei kukaan ole sanelemassa sääntöjä, vaan kukin saa toteuttaa sitä parhaaksi katsomallaan tavalla.




Parhaat välineet bujoiluun


Perustekstissä tykkään käyttää kuvassa näkyvää oranssi-mustaa Stabilon kynää. Kynän paksuus on 0,4 ja se ei tule läpi paperista. Minulta löytyy tuota samaa kynää myös punaisena ja violettina.

En tykkää luotisuorista viivoista joten vedän kaikki käsivaralla. Siihen löysin sattumalta maailman parhaan apulaisen eli Pilotin Frixion tussit (keltainen, vihreä ja liila). Niissä on toisessa päässä pyyhekumi joten tussin saa pyyhittyä pois jos sattuu virhevetoja. Sopivat hyvin myös korostuksiin ja yliviivauksiin.



Stabilon tussit on värikoodaamista varten. Minulla on bujossa erilaisia juttuja joita värikoodaan ja nämä kirkkaat sävyt miellyttävät silmää.


Itse vihosta jota käytän bujoiluun minulla ei ole valitettavasti enempää tietoa, mutta löysin sen Suomalaisesta kirjakaupasta.


Löytyykös täältä muita bujoilijoita tai siitä kiinnostuneita? 


4 kommenttia

  1. Kiinnostaa paljonkin. Tällä minulla on työ/vapaa-aika kalenteri ja erikseen vielä blogin kalenteri. Nuo kun saisi kaikki yhdistettyä yhteen niin saisin kassiin enemmän tilaa.:D

    VastaaPoista
  2. Hehe, kuulostais kyllä että bujosta voisi olla sulle iloa! :P

    VastaaPoista
  3. Ei juma - tää vaikuttaa ihan nerokkaalta idealta! Täytyypä käydä saman tien lukemassa tuo sun toinenkin juttu. Tässä vois olla ratkaisu mun kaoottiseen arkeen. Kiitos ideasta!
    (En saa unta, joten tästä syystä tällainen hullu kommentointiaika). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, meinas jäädä sun kommentti huomaamatta! :) Suosittelen kyllä todella, todella lämpimästi tätä bujoilua. Yhtäkkiä kaikki asiat löytyy yhdestä paikasta ja vähentyy se ällöttävä ylibuukkaaminen kummasti.

      Poista

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.