Missä juostaan vuonna 2018?



Vuodesta 2018 onkin tulossa juoksun suhteen ihan huippu, sillä kesällä on edessä peräti kolme suurta tunturiseikkailua juoksun parissa. 

Kevät aloitetaan tuttuun tapaan Kokkola cityrunilla 21 km:n matkalla (18.5), joka toimii samalla valmistavana kisana NUTS Karhunkierrokselle (26. - 25.5). 

Karhunkierroksella juostaan lyhin matka eli 31 kilometriä, sillä emme halua vetää juoksuövereitä ennen tämän kesän "päätapahtumaa" eli NUTS Ylläs Pallas 55 km (13. - 14.7) odottaa reilun kuukauden päässä. 

Ylläksen jälkeen onkin taas kuukauden lepotauko, jonka jälkeen autonnokka suunnataan taas pohjoiseen kohti Pyhän tunturimaratonia (10. - 12.8) ja 43 km:n matkaa. Karhunkierros on juostu jo muutamana otteeseen ja Pallas - Hetta on tuttua huttua vaelluksilta, mutta Pyhän maisemat on vielä kokematta. Odotankin innolla uusia juoksumaisemia.

Pyhän jälkeen lepäillään, ja katsellaan josko yksi vuoden suosikkitapahtumista Salamajärvi Trailrun järjestettäisiin tänä vuonna. Muussa tapauksessa uskon, että vuosi on tältä erää paketissa ja lähdetään suunnittelemaan uusia seikkailuja. Ja onhan aina se Vaarojen maraton jonne voi metsästää peruutuspaikkoja.




Kävin viime vuonna Suomen ladun polkujuoksuohjaajakoulutuksen, ja liityin samalla Kokkolan ladun johtokuntaan. Tarkoitus on lähteä vetämään kaikille avoimia polkujuoksulenkkejä Kokkolassa huhti - toukokuusta alkaen. Lenkeistä tullaan tiedottamaan Kokkolan ladun Facebook -sivuilla, joten seuraa ilmoittelua!

Muuten juostaan yksin, kaksin ja porukassa Kokkolan ja lähikuntien poluilla. Mikäli sinulla on vinkata joku kiva polkujuoksumesta tai haluaisit kenties kutsua minut juoksemaan kanssasi laita ihmeessä kommenttia! 







Millainen juoksuvuosi sinulla on suunnitelmissa? 




Mikäli haluat nopsaan tiedon uusista julkaisuistani klikkaa "tykkää" -nappia Luontoloinen Facebookissa


Minut löytää myös Instagramista

9 kommenttia

  1. Hei kuulostaapa hyviltä suunnitelmilta. Kyllä tunturimaisemissa kelpaa juoksennella! Itse en ole vielä ihan varma, minkämoisia suunnitelmia tälle vuodelle on luvassa, mutta tunturi- ja vuorimaisemia ainakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Eipä sitä vielä kannatakaan lyödä koko vuotta valmiiksi pakettiin - jää vähän varaa spontaaneille päätöksille. :) Ja oi että, oikein vuorimaisemia?

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Meillähän on sama vuoden päätavoite, Pallaksella viimeistään tavataan, toivottavasti! Tuosta Vaarojen maratonin flunssajuoksusta viisastuneena en enää varmaksi sano yhtään kisaa, sairaana kun en ainoa enää juosta. Heinäkuussa onneksi harvemmin flunssa iskee, joten jos kunnossa ollaan, niin siellä tavataan :) P.s. Sama kommentti kuin edellä, kirjoitusvirheet korjattuna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Odotan tosi paljon tuota Pallaksen kisaa. Varattiin Hetasta majoitus - mites te? Minulla on jostain syystä kesä aina flunssa-aikaa, eli todellisuudessa vasta sitten näkee mihin pääsee. Aiemmista vuosista viisastuneena koitan olla treenaamatta nyt keväällä liikaa, että riittäisi energiaa juosta loppukesän kisoja.

      Poista
    2. Meillä on majoitus Ylimuoniossa, minun lapsuudenkodissani <3 Linnuntietä Pallakselle on parikymmentä kilometriä, tietä pitkin noin kuusikymmentä kilometriä, eli aivan vieressä :) Joskus vuosikymmen sitten hiihtelimme latuja ja hankikantoa pitkin Pallakselta Ylimuonioon mieheni ja veljeni ja hänen vaimonsa kanssa. Ikimuistoinen hiihto!

      Poista
    3. Kuulostaapa mahtavalta! Kiva kun nähdään sitten siellä. :)

      Poista
  4. Mukavia suunnitelmia. Ja nuo Kokkolan yhteiset polkulenkit kuulostaa hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun tulit kommentoimaan. :) Joo odotan niitä itsekin ihan innolla! Pääsee samalla nauttimaan Kokkolan hienoista retkeilyreiteistä. :)

      Poista

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.